Oivaltamaan Oy tarjoaa yritysten työntekijöille, tiimeille ja kokonaisille organisaatioille hyvinvointia tukevia, innostavia työyhteisövalmennuksia, luentoja sekä tyhy-päivien ohjelmia. Nostamon yhteistyökumppaniksi Oivaltamaan tuli syksyllä 2020 suosituksen perusteella.
Yritys oli tehnyt jo pitkään Google-mainontaa ennen Nostamon kanssa aloitettua yhteistyötä. Toimitusjohtaja Jaana Hautala mainitsee mainonnan suhteen koetuista ongelmista seuraavaa.
– Yrityksen ehkä suurin kompastuskivi oli aiemmin, että suunnittelin itse Google Ads markkinoinnin, ja en osannut seurata sitä enkä saanut toivottuja tuloksia. Eli markkinaraha meni ikään kuin hukkaan.
Aivan ensimmäiseksi rakennamme kaikkien asiakkaidemme kohdalla konversioseurannan kuntoon, jotta mainonnan tuloksia voidaan seurata. Palvelualan yrityksillä konversioseuranta tarkoittaa käytännössä sitä, että seurataan esimerkiksi yhteydenottolomakkeen lähetyksiä. Seurannan avulla voidaan katsoa, että mistä markkinointikanavasta yhteydenotot (eli konversiot) ovat tulleet. Tämä tieto on mainonnan kehittämisessä äärimmäisen tärkeää, sillä kehitystyöstä tulee muuten täysin hakuammuntaa.
Myös Oivaltamaan Oy:n kohdalla analytiikka laitettiin heti ensitöiksi kuntoon. Mainonnan tulokset raportoidaan kerran kuukaudessa, joten nykyään tuloksista pysytään koko ajan perillä.
Toinen suuri ongelma yrityksen mainonnassa oli se, että siinä oltiin keskitytty aiemmin vain yhden palvelun mainostamiseen. Yhteistyön alusta alkaen näkyvyyttä lähdettiin hakemaan kaikille yhtiön tarjoamille palveluille. Näitä palveluita etsitään Googlesta poikkeuksellisen laajalla hakusanavalikoimalla, joten mainonnan kehittämisessä on keskitytty erityisesti oikean kohdennuksen etsimiseen.
Kehitystyön edistymistä kuvaa hyvin se, että ennen yhteistyön aloittamista mainostilillä oli 3 aktiivista mainosta, ja tämän artikkelin kirjoitushetkellä mainoksia on lähes 200. Mainostilin laajentaminen ja uusien mahdollisuuksien etsiminen on kaikkien yritysten kohdalla tärkeää, mutta tässä tapauksessa tämän tärkeys on korostunut erityisen paljon.
Kehitystyö on toiminut, sillä uudistetun mainonnan avulla yritys on löytänyt uusia asiakkaita. Jaana onkin palveluumme erittäinen tyytyväinen.
– Suosittelen Nostamoa vahvasti eri kokoisten yrittäjien yhteistyökumppaniksi.
Haluatko keskustella oman yrityksesi Google Ads -mainonnasta asiantuntijan kanssa? Nostamo on Google Partner -kumppani ja olemme täysin erikoistuneet Google-mainontaan. Erikoistumisen ansiosta olemme saaneet hiottua mainontamme aivan omalle tasolleen.
Voimme auditoida yrityksenne mainostilin, jolloin voimme kertoa suoraan, että miten voisimme yritystänne auttaa. Auditointi on ilmainen. Ota yhteyttä Nostamon yrittäjään ja kysy lisätietoja: Risto Kaisko, 040 8242 727, risto@nostamo.fi
Vai etkö vakuuttunut vielä? Tutustu kaikkiin laatimiimme tapahtumatutkimuksiin:
- Panssarilasit.fi verkkokaupalle 24 % enemmän myyntiä – ”Nostamolla ollaan aidosti kiinnostuneita ja sitoutuneita asiakkaan markkinoinnin kehitykseen”
- Uplus: Yksityisopetusta tarjoavalle yritykselle 2 kertaa enemmän yhteydenottoja – ”Ennätykset paukkuvat melkein joka kuukausi”
- EV Lataus: Sähköautojen latausratkaisuja tarjoavan verkkokaupan myyntiin 106% kasvua – ”Useamman putiikin testanneena, Nostamo on ainoa kumppani, jonka toimintaan voin vilpittömästi sanoa olevani 100 % tyytyväinen”
- LVINETTI: LVI-alan verkkokaupan mainonnan kautta tulleeseen myyntiin 176% parannus – ”Nostamon kanssa aloitettu yhteistyö ylitti kirkkaasti kaikki mahdolliset odotukset”
- Autokorjaamo Vepsäläinen: Autokorjaamolle lähes 3 kertaa enemmän yhteydenottoja – ”Voin nostaa jalat pöydälle, ja seurata sivusta, kun yritykseni asiakasmäärät kasvavat – kannattavasti”
- Kotisiivous Kimallus: Siivousalan yritykselle niin paljon yhteydenottoja, että mainonta piti pysäyttää – ”Erityisesti kasvuhakuiselle yrittäjälle yhteistyö Nostamon kanssa on erittäin suositeltavaa”
- Energiafiksu: Energia-alan yritykselle yhteydenottoja Google-mainonnalla 2 kertaa enemmän kuin muista markkinointikanavista yhteensä – ”Mainonnan positiivinen kehitys on näkynyt selkeästi myyntiluvuissa”
- Hohde-Kaarina Oy: Nanopinnoittamiseen erikoistuneelle yritykselle 5,5-kertaa enemmän liidejä – ”Yhteistyö Nostamon kanssa on helpottanut laajentumistamme toiselle paikkakunnalle huomattavasti”
- Oivaltamaan Oy: Koulutuspalveluita tarjoavan yrityksen mainontaan lisää fokusta – ”Suosittelen Nostamoa vahvasti eri kokoisten yrittäjien yhteistyökumppaniksi”
- Pamacomp Oy: Ravintolalaitteiden verkkokaupalle mainontaa useamman tuhannen tuottoprosentilla – ”Nostamon kaverit ovat todella kovia hommassaan”