Koronaviruksen vaikutus Google Ads -mainontaan

Koronavirus on laittanut viime viikkojen aikana maailman polvilleen. Paitsi että kyseessä on inhimillinen tragedia, on se myös sekoittanut ihmisten ja yritysten normaalin arjen. Ihmiset eivät liiku, joten ei liiku myöskään raha – varsinkaan kivijalkamyymälöissä. Miten tähän tilanteeseen kannattaa varautua Google-mainonnassa?

Monella yrityksellä tulee ongelmia kassavirran kanssa, joten houkutuksena saattaa olla markkinoinnista karsiminen. Tätä ei kuitenkaan kannata tehdä – ainakaan isolla kädellä – sillä näin ongelmat vain paisuvat (poikkeuksena toki tilanteet, joissa yrityksen liiketoiminta on laitettu täysin jäihin). Google-mainonta on siitä poikkeava mainontamuoto, että hakujen takana on aina ostotarkoitus. Hakuja saatetaan siis tässä tilanteessa tehdä normaalia vähemmän, mutta hakuja tekevät ovat kuitenkin ostovalmista kohdeyleisöä.

Markkinoinnista karsimisen sijaan nyt jos koskaan kannattaa tehostaa nykyisen mainosbudjetin käyttöä. Lähes aina mainostileiltä löytyy tuottamattomia tai hyvin heikosti tuottavia kampanjoita tai mainosryhmiä, joiden kuluttamat eurot voidaan ohjata parempaan käyttöön – oli kohde sitten mainonnassa tai paikkaamassa heikkoa kassavirtaa.

Annan seuraavaksi ohjeet, joiden avulla voit tehdä perustason analyysin mainostilisi suorituskyvystä.

Mainostilin suorituskyvyn analysointi

Onko tililläsi useampi kampanja? Navigoi Kaikki kampanjat → Kampanjat:

Näet seuraavan näkymän:

Katso erityisesti näitä sarakkeita:

  • Hinta
  • Interaktiot
  • Konversiot
  • Hinta/konv.

Jos sarakkeet eivät näy suoraan, niin voit muokata näkymää osiosta Sarakkeet → Muokkaa sarakkeita. Lisää täältä puuttuvat tiedot ja paina ”käytä”. Muista, että konversiotietojen näkyminen vaatii toimivaa konversioseurantaa! Jos seuranta puuttuu kokonaan, niin se kannattaa ehdottomasti ottaa käyttöön, koska muuten tilille ei ole mahdollista tehdä minkään sortin analyysia tai suunnitelmallista jatkokehitystä. Tämä tarkoittaa 100% varmasti hukkaan heitettyjä euroja.

Näkyykö jo kampanjanäkymässä selkeästi heikommin toimivia kampanjoita? Muista asettaa tarpeeksi pitkä tarkasteluaikaväli. Muista myös huomioida kampanjan kuluttama budjetti ja sen keräämät klikit – johtopäätöksiä ei voi tehdä, jos dataa ei ole kertynyt tarpeeksi.

Tutki seuraavaksi tarkemmin heikoiten toimivia kampanjoita klikkaamalla ne auki ja navigoimalla ”mainosryhmät”-välilehdelle. Katso taas samoja tunnuslukuja (hinta, klikkaukset, konversiot, hinta/konv.). Kuluttaako jokin mainosryhmä paljon budjettia, tuomatta kuitenkaan tuloksia?

Avaa vielä lopuksi heikoiten toimivat mainosryhmät ja tarkastele ”avainsanat”-välilehden tietoja. Vuotaako rahaa johonkin yksittäiseen avainsanaan?

Katso vielä lopuksi toteutuneet hakutermit navigoimalla välilehdelle Avainsanat → Hakutermit. Löytyykö täältä sellaisia hakutermejä, jotka eivät sovellu yrityksellesi lainkaan? Mainostileillä käytetään useimmiten avainsanojen vastaavuustyyppinä laajaa vastaavuutta (broad match), joka aiheuttaa sen, että mainokset saattavat näkyä sellaisillakin hakutermeillä, jotka eivät liity lainkaan yrityksen myymiin tuotteisiin tai palveluihin. Laaja vastaavuus on vain harvoin paras tapa mainostilin rakentamiseen, vaikka sitä käytetäänkin eniten.

Muista vielä lopuksi tutkia samalla tavalla myös hyvin toimivat kampanjat ja mainosryhmät: näistä saattaa silti löytyä kehityskohteita, vaikka päällisin puolin luvut näyttäisivätkin hyviltä.

Jos huonoja avainsanoja tai hakutermejä löytyy, niin asia pitää korjata joko:

  • vaihtamalla avainsanojen vastaavuustyyppiä,
  • käyttämällä negatiivisia avainsanoja,
  • ottamalla avainsanan kokonaan pois käytöstä, tai
  • tekemällä mainostilin rakenteeseen muutoksia

Avainsanan huono suorituskyky ei siis aina johdu itse avainsanasta, vaan syynä saattaa olla myös huonosti rakennettu mainostili. Tällaisen mainostilin tunnistaa useimmiten jo yhdellä vilkaisulla siitä, että tilillä on käytössä ainoastaan muutama mainosryhmä. Google-mainonnan luonne on sellainen, että näin rakennettu mainostili ei voi toimia täydellä teholla.

Lopuksi

Näillä ohjeilla etenet laajasta näkymästä yksittäisen avainsanan tasolle, joten saat muodostettua selkeän kuvan mainostilin suorituskyvystä. Oikein toteutetulla analyysilla voidaan tunnistaa hyvinkin nopeasti kehityskohteita, joihin panostamalla mainonnan tuottoa voidaan nostaa. Nyt jos koskaan on sellainen tilanne, jolloin tehokkaasti toimiva mainonta on elintärkeässä roolissa.

Tilaa ilmainen Google Ads -mainostilin auditointi

Auditoinnissa käydään läpi mm. mainostilin rakennetta, budjetin allokointia, mainonnan kohdennusta ja muita vastaavia mainonnan suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä. Auditoinnin jälkeen raportoimme löydöksemme teille selkokielellä.

Jaa artikkeli verkostollesi!

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *